tiistai 20. marraskuuta 2018

Roget - Osa 85: Nokka kohti Egyptiä

PELIPOSTAUSTA PUKKAA.

Noniin, vihdoin ja viimein. Jotenkii ihan uskomatonta et tääkii vuosi on kohta lopuillaan ja tää vuosi on ollu huolestuttavan epäaktiivinen täällä blogin puolella (ja simsblogimaailmassa yleensäkin), tuntuu et vasta oli joulukuu! Ja nyt on melkein jo taas joulukuu. Mitä tälle vuodelle oikein tapahtu? o.Ô

Anyway, teinkii tuossa jo aiemmin postauksen siitä, miten miulla oli erittäin mielenkiintosen kehityskeskustelut simssin kanssa ja miten mahollisesti, huom. siis VAIN mahollisesti, saatiin nyt selvitettyä sen henkiset ongelmat. Mut niistähän nyt ei tiedä yhtään et onko ne nyt selätetty vai palaako ne vielä ja millon. Mut jos kiinnostaa, mitä oikein tein, ni käykäähän lukasemassa se vaikkapa ennen tätä :D Muussa tapauksessa, jatkakaamme siis Rogetien parissa pitkästä aikaa!





***

En jaksa niistä teknisistä ongelmista tässä enää puhua ku kävin ne läpi HYVIN perusteellisesti edellisessä, joten jatketaan suoraan siitä ilon hetkestä, ku vihdoin päästiin Egyptiin :D (Ongelmana ei siis ollukaan kai Kiina vaan matkustaminen näin yleensä, koska myös ekalla kerralla Egyptin latausruutu crashas.)

Ilmeellä mennään.

Mut siellä ne pyramidit oottaa! ♥ Tää on oma lempparini näistä matkakohteista, koska noi haudat ja pyramidit on jotenkii vaan niin paljon kivempia raidattavia ku Kiinassa tai Ranskassa :D Vaikka ne muutkii on maina ihan omaa luokkaansa ja niissä omat kivat juttunsa, ni tää on silti alusta asti ollu vaan oma suosikkini näistä! Enkä muuten oo käyny täällä kovinkaan montaa kertaa, useemman kerran aikanaan ekassa pelitallennuksessa (Firq) ja Bean kanssa ainankii kerran, koska sieltä raahattiin mukana Aleefin siemen, josta oli tuleva seuraavan polven edustaja aka Corbin :DD

Kertaakaan en kuitenkaan oo vielä kellään käyny läpi näitä seikkailuja yhtä perusteellisesti ku mitä nyt Emilyllä. Alottaen Kiinasta ja edeten muihin maihin sit tehtävien mukaan. Tällä hetkellä taitaa olla kaikissa maissa tehtävä, jossa lukee "Matkusta paikkaan X" :D Tai itseasiassa Ranskan tehtävä oli matkustaa Egyptiin ja nyt Egyptistä ja Ranskasta on myös tehtävä matkustaa Kiinaan. Toivottavasti se toimis sitten seuraavalla kerralla. Mutta, jatketaan nyt tätä Egyptin matkaa 8)

Ihan ekana piti lähtee tyhjentämään kaupat :DD Eli ostamaan kaikki irtotavara ja kirjat ja tutkimaan muinaisesinteitten myyjän varastot. En muuten tainnu ottaa kuvaa siitä ku keksin tosi ovelan tavan rikastua: Ostin kaikki muinaisesineet kaupasta, analysoin kaikki ja myin ne takasin sille :DDDDDD

Ja taas tehtävä Kiinaan.

Ompa tuimana.

Hassua muuten ku tää jatku vissiin suoraan siitä samasta tehtävästä ku mikä joskus jäi Bealla kesken, ku meillä on kaikki nää vuodet (sekä oikeet että sims- :D) ollu tähän tehtävään kuuluvat "paperit" jonkun repussa :D

Saatiin heti tason 1 viisumi. Sit ku saahaan tason 3 viisumi ni Emilyn elämäntavote täyttyy :D Muistaakseni. Eli saaha tason 3 viisumi kaikkiin maihin. On tosin ihan superhelppoa ku on sopivat piirteet ja onnellisuuspalkintoja ostettuna, et melkein tekis miel vaihtaa se johonkii haastavampaan MM:n elämäntavotteeseen. (Onko muuten muilla vaikeuksia muistaa, onko TS3:ssa elämänTOIVE vai -TAVOTE? Koska toinen on TS3:ssa ja toinen TS2:ssa enkä KOSKAAN muista kumpi on kummassa :DD Simswiki sanoo et TS3 on lifetime wish and TS2 lifetime want, joten ehkä se on -toive..? Jos suomennos on oikein pelissä.)


Löysin tuolta hevonkuusesta randomin kalastustontin ja mentiin sinne. Koska meijän piti ettii turkoosin palasia jollekii ja tottakai ne oli jossain jumalan selän takana.

Bongaatko sammakon? :DDDDD

Oikeesti mikä pointti oli tehä tällänen teltta JOKA EI MAHU HAUTOIHIN SISÄLLE KOSKA TOI SAAMARIN NUPPI??? No, ainakii siinä voi nukkuu sit ulkona, on ehkä parempi ku ne kämäset normiteltat. (Ja se meijän isompi teltta jäi kotiin.)

Pitäskö tehä Beat ja viedä Emilylläkii erikoistuliaisia kotiin? Äh, ehkä ei :D Vois vähän olla outoa jos lapsen isä ois Emilyn ukin klooni.

MAMMA SOITTAA ♥ Mammalle vastataan aina :DDD

E: "HUPS unohinko kertoo et lähin Egyptiin??? Hölmö minä -.-"

E: "Joo saa täältä kalaa. En varmasti tuo tuliaisina yhtään raakaa fisua matkalaukussa! o_o"

E: "Mut sain ihan saamarin ison krokotiilin, voitko uskoo?!"

E: "Olipas kivaa jutella äitin kanssa. Ja vielä kivempaa lopettaa puhelu eiku---"

No mutta kappas, Uskissimsin/Simhengessä-blogin Shalom-Lobosien elämäntarina on selkeesti kiiriny Egyptiin saakka ja nyt myös Emily tietää sen! :DDD (Ja arvatkaa vaan miten kauan kulutin ihan vaan siihen et tarkistin, et se varmasti myös OLI Uskissimin blogi :DD)

Ai Egyptiin pitäs sadetta saaha?

Uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!

Eka pyramiditehtävä!!! 8)

Se avautuuuuuuu!

Katto on kyl hieno.

Tajusin nyt vasta et simit käyttää Pangun kirvestä myös noihin kasoihin :D Tosin, ei miulla ookaan tota kirvestä ollu ku vaan Emilyllä koskaan.

Löytyykö mittään? :p (Jotain kai löyty, ei kuitenkaan muumiota.)

HEI muistan tän huoneen! Sandra Firq kävi täällä vanhempiensa kanssa aikoinaan ja tuolla muuten on muumio! :D

Called it!

No fucks given XDD

Muumio: "Wtf mihin se meni..?"
E: "Mikä täällä haisee?"

Aaw :D

E: "Täältäkö se haju tulee?"
M: "Siellähän se o--- HEI mun koti, ei saa :("

E: "No mutta kappas."
M: "Nyt kuolet :("

HEEEI EI NÄIN XD Kuka tahansa muu mut hei ei pliis muumiot! :DDD Pilaa ehkä vähän tunnelmaa.

Emily antaa köniin ihan olan takaa. Kirjaimellisesti :DDDD

Ei kyl näytä siltä..?

E: "HAISTA SINÄ KAKKA!"
M: "No vähän pakko, ootko muka nähny pyramideissa vessoja? :( Niimpä."

E: "SENKIN KASA VANHAA VESSAPAPERIA!"
M: "Voiku oiskii D:"

Hups sille kävi niinku puolille tyyppejä Avengers: Infinity War'ssa :DDD

E: "Kuka on äijä? EMILY ON ÄIJÄ!"
Ahaa.

Lakastiin se pois :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD en kestä

Hippasen myöhästä nyt XD

Alotettiin sit tota samassa pyramidissa olevaa tarinatehtävää.

Mut uni tuli ensin.

Ja Virhekoodi 12.

...


Palatkaamme siis kalapaikalle.

Yritin tihrustaa et missä se kala on, mut ei se saanukaan mitään :DD

Rokotiili!

I'm impressed by the graphics here.

...nice.

Toikii on hitto isompi ku tuo krokotiili :DDD

Meinaakohan tää Morcu jotain simssissä? :D (Okei luin ja se on alunperin MySimsistä otettu tähän.)

Kivihirviöt vahtii unia :DD Ainiin, päätin tällä kertaa tehä ensin tän mainstoryn ja vasta sitten koluta sen avoimen puolen tästä pyramidista.

Yhtään ei polttele. (Se nous jostain syystä aina tohon kohtaan tuosta lähteestä.)

Sama muumio tälläkii kertaa mut eri väreissä. Vihree puki kyllä paremmin.

Thanosin hanska käytössä taas.

Nää on ne muistiinpanot :D Vissiin ne glitchaa edelleen koska miusta Bea teki tän tehtävän kerran ja silti noi muistiinpanot jäi sille, ja nyt miusta Emily teki tämän ja ne jäi TAAS sille reppuun.

No mutta kappas, Emily sai ku saikii sen vesisateen :D

Nää on niin ärsyttäviä :D

EMILY takasin sieltä :DDDDDDDD Pupu meni pöksyyn ihmissuhteissa XD Ei vaan, vesisateen takia sille tuli toiminto "Sisälle!" ja ku kello oli miljoona, se päätti lähtee suoriltaan leiriin.

Kamel :D

No mentiin tänne ja...

...en muistanu ottaa kuvaa mut just ku melkein sain ystävystyttyä ton talon naisen kanssa, SEN UKKO POTKAS ULOS :D "On jo myöhä, ehkä sinun pitäisi lähteä" vai mitä lie :D

Löysin hevoisen ja just kerkesin ajatella et onkohan ees teemaan sopiva, ja onhan tolla aika nätti arabin nokka :DDD Liekö vahinko vai tarkotuksella? Vaikka muuten onkii vähän raskastekonen, mut naama on kyllä suoraan arabilta! Eikä värikään paha, vaikka ehkä kimo ois voinu olla realistisempi :p

Siinä se menee ja myö ollaan taas tän talon ovella. Käytiin välissä jossain tontilla nukkumassa teltassa :D

Kohta ollaan jo tasolla 3.

Hassua toi "kirjasto" ku siellä kaikissa hyllyissä oli joko nää kaks kirjaa, tai sitten pelkkä Logiikka-kirja.

Ahaa :DDDD

Lisää tehtäviä! Tää oli muuten siellä samassa talossa ku mistä Emily meinas karata sateen takia :D

Oli pakko ystävystyä ton kanssa, ostaa se palkinto "Sopivasti poikkeava" ja kysyä et saako olla yötä, koska...

...tuli kiire :D

Nopeet torkut täällä ja sit jatkuu :D

Ja löytyhän se päämaja sieltä. Aika siisti idea ja huone!

Yaaas.

Jätettiin sinne yllätys :DDDDD

Peli ehotti (egyptiläistä?) nimeä.

Viiminen tehtävä vielä tätä tehtävää.

Sepä oli ruhtinaallinen summa :DD

Ku tultiin takas yläkertaan ni joku kakara oli tekemässä nälkäkuolemaa. Lähettiin pois :D Oisin antanu ruokaa jos ois voinu :( Tai, ois tietty voinu antaa lahjana jotain XD No, meni jo :DDDDD


***

Jees, jatketaan sitten tästä näit Egyptin seikkailuja ens kerralla :D Ja nähdäänpä myös onnistunu kotiinpaluu!


4 kommenttia:

  1. Jee, kiva että sun peli toimii taas! :--) Oli jo ikävä Rogeteja.

    Egypti on kyllä minunki lemppari Maailmanmatkaajan kohteista, iski hirveä himo päästä pelaamaan sinne :'D Ehkä täytyy pitkästä aikaa käynnistellä omaakin peliä ja lähteä seikkailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tekee taas mieli pelata Egyptissä :DDD Mut joo, kiitos kommentista!

      Poista
  2. No niin, täällä ollaan ja kirjoitetaan kommenttia muistio-muikkeliin! Tää vuosi ja etenkin syksy on todellakin menny hullun nopeeta. Mutta nyt kohtaan riemulla tämän ilouutisen, että simsongelmat ovat osaltasi ainakin toistaiseksi ratkenneet!

    Egypti on kyllä ihan oma juttunsa pyramideineen ja muumioineen. Tehtäviäkin näyttää olevan ristiin rastiin matkakohteiden välillä :D Mulla on ollut itelläkin tarkoitus tehdä sellainen hahmo, jonka kanssa vois tehdä järjestelmällisesti nuo tehtävät, mutta se saa odottaa vielä ainakin pari sukupolvea.

    Analysointi-farming :DD Pitää kokeilla!

    Miksi joku pyytää Emilyä matkustamaan Kiinaan ja pyytämään yösijaa random tyypiltä :DD Eikö se vois vaan ite soittaa jollekin ukolle tai yksinkertaisesti yöpyä tukikohdassa? Puhelin ja netti on kuitenkin keksitty myös sim-universumissa. Sims -> tee asiat vaikeimman kautta. xD

    Mun mielestä se on suomennettu "elämänhaave"? Melkein sama :D

    Creepy paparazziukko. :o

    Hyvä kun Emily kertoo äidilleen isosta krokotiilista ja pyydystääkin kohta yli satakiloisen sellaisen :DD

    AAAA mitä tapahtuu XDDDD Vai tunnetaan Shalom-Lobosien tarina Egyptissä asti :'DD Näin ne jutut leviää XD Ihana, että muistit tuon ja otit selvää! Nauroin ääneen varmaan viis minuuttia. Ja anyway kiitoksia shoutoutista :D Me näköjään viittaillaan toistemme blogeihin suhteellisen ahkerasti.

    Jee pyramidi! Tuo Rairai-muumio on jotenkin aina yhtä kuumottava, vaikka tietää, että se on siellä. :D

    E: "SENKIN KASA VANHAA VESSAPAPERIA!"
    M: "Voiku oiskii D:"
    Hahaha xD

    Se kuoli D: Tai öö, kuolluthan se oli jo. Mistä tuo roskapussi vedettiin :D

    Tuo salainen päämaja-tehtävä on kyllä kans kiva! En muista, kenellä sen tein. Varmaan löytyis jos jaksais kaivaa blogia.

    Nice! Toivotaan, että pelin ongelmat on tosiaan ratkaistu. Niin ison työn oot tehny sen eteen ja kaikenlaisia niksejä jaksanu kokeilla. Jatkukoon Emilyn matka ja kotiinpaluu yhä sujuvissa merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä täällä vähän myöhässä vastausteni kanssa, mut parempi myöhään ku ei millonkaan, vai mitä? :D

      Ja ei kestäny kauan et ne ongelmat tuli takasin, mut taitaa olla jo enemmän sääntö ku poikkeus et simssin pelaamisen sijaan lähinnä tappelen sen kanssa toimivuudesta :D Mut saas nähä auttoko edelliset systeemit yhtä kertaa pitemmälle.

      Egypti on kyllä ihan oma juttunsa joo, siellä on jotenkii ihan erilainen tunnelma ku noissa muissa kahessa, jossa ne haudat tuntuu enemmän just tonteilta. Pyramideissa ne sokkelot on huomattavasti aidomman tuntusia ja loogisempia :D Ja just tossa viimeks kattelin et oli kivasti jokaisesta kohteesta tehtävä, ja Kiinan ja Egyptin tehtävissä luki "Matkusta Kiinaan", ja Ranskan tehtävässä lukee "Matkusta Egyptiin" :D Noh, selvä pyy :D

      No nyt täytyy kyllä sanoa et en mista enää YHTÄÄN mihin toikii "analysointi-farming" liittyy XD

      No saipahan Emily ainankii hyvän syyn matkustaa taas :DD Jos ois töitä ni vois sanoo et "en voi ku pakko mennä Kiinaan moro :)"

      Ite sekotan elämänhaaveen ja elämäntoiveen koko ajan, koska se on TS3 jommalla kummalla nimellä, ja toisella sit taas TS2:ssa, enkä koskaan muista kumpi on kummassa :D

      Ja tottahan toki täytyy mainostaa toisia blogeja!!! Tehtiin tätä jatkuvasti jo sillon ku tää simsblogiskene oli kukkeimmillaan ja oli aina parhautta lukee jonkun toisen blogista viittaus omaansa, ja sit aina oli kiva mainita myös toisten blogeja omassaan :D Erityisesti jos jollain on vähemmän lukijoita, ni tolleen saa kivasti ohjattua uusia tyyppejä myös pienempiin blogeihin! Nykyään tää on vaan aika kuihtunutta ja lukijoita on kyllä, mut kommentoijia ei niin montaa eikä noista lukukerroistakaan tiedä, miten monet niistä on vaan samoja tyyppejä taikka search botteja yms.

      Emilyn kanssa nuo muumiot on melkeinpä jo tylsiä ku se voittaa aina ku on arjen sankari ja sillä on muutama kuntopiste ja vähän enemmän taistelutaitoja :D

      Emily kantaa varmaan aina takataskussa roskapussia voittamiensa muumioitten hävittämiseks XD

      Kotiinpaluu onneks suju, kotona olo ei ihan niin mallikkaasti eikä varsinkaan seuraava Kiinan matkan yritys :D Mut niistä lisää sitten seuraavissa uusissa postingeissa. Kiitokset kommentista vaikka näin jälkijunassa vastailinkii!

      Poista

Comments plz! No ei vaiskaan, kommentoi jos siltä tuntuu, me likes! ♥ (Vastaan aina kaikkiin kommentteihin, en välttämättä heti samana päivänä enkä ehkä huomennakaan, joskus saattaa mennä montakin viikkoa hiljaiseloa, mutta vastaan silti aina ennemmin tai myöhemmin! Joten, kiitos kärsivällisyydestä!)